Saturday 16 November 2013

Hoitoaine takkuisten latvojen kesytykseen

Näin syksyn viiman ja lähenevän talven keskellä on aika tarkistaa omat hiustenhoitorutiinit. Kaulaliinat ja villakangastakit ovat ainakin minulla omiaan aiheuttamaan ikäviä takkuja, joten päivittäisistä, välillä rajuistakin selvittelyistä kärsineet latvat tarvitsevat vielä tavallistakin enemmän huomiota. Yksi tämän hetken suosikkihoitoaineeni löytyy marketin hyllyltä, nimittäin jo aiemminkin suosittelemani John Friedan valikoimista.

John Friedan Frizz Ease -sarjan Miraculous Recovery Intensive Masque on nimensä mukaisesti hiusnaamio, mutta itse käytän sitä ihan tavallisen hoitoaineen tapaan hiustenpesun yhteydessä. Tämä naamio taikoo hiuksistani uskomattoman pehmeät; suihkun jälkeen hiukset on helppo selvittää harjalla ja latvat näyttävät hyväkuntoisilta. Paksu hoitoaine on todella riittoisa ja sen silottavuus on juuri omiaan kiharalle ja kuivalle hiuslaadulleni. Levitän muuten kaikki hoitoaineet hiuksiini aina ensin käsin, jonka jälkeen harjaan hiukset läpi vielä Tangle Teaserin avulla, nimittäin siten koen, että saan levitettyä hoitoaineen kauttaaltaan. Tämän supersiloittavan hoitoaineen lisäksi yritän helliä hiuksiani usein myös kosteuttavilla ja hiusta ravitsevilla tuotteilla.

John Friedan tuotteita saa ainakin Müllerista, Monoprix:sta sekä Bootsista ja hintaa purnukalla on täällä Saksassa viitisen euroa. Osaisikohan joku kertoa, saako kyseistä merkkiä myös Suomesta?

4 comments:

  1. Stockalta saa nykyään, ainakin Helsingistä. Päivittäiskosmetiikan puolelta :)

    ReplyDelete
  2. Kiva, suomessa samalla purkilla on hintaa kaksin tai jopa melkein kolminkertaisesti :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh, vähän pelkäsinkin, että Suomessa saattaa olla kalliimpaa, sama juttu oli myös Aussien tuotteiden kanssa... :/

      Delete