Friday 10 May 2013

Des fleurs pour vendredi

Olin eilen ihan sunnuntai-tunnelmissa ja tänään alkaa taas viikonloppu! Onko kukaan muu ihan sekaisin näistä arkipyhien tuomista muutoksista? Ennen viikonlopun aloittamista minulla on kuitenkin vielä edessä perjantaisiivous, jonka päätteeksi tapaan lahjoa itseäni leikkokukilla. Tänään minun ei kuitenkaan tarvitse poiketa kukkakaupan kautta, nimittäin viime viikolla hankkimani hortensia jaksaa edelleen varsin virkeänä kaunistuttaa olohuonetta.
Kotikaupunkini on varsin kansainvälinen ja monikansallisten yritysten lisäksi täällä asuu paljon amerikkalaisia alueella sijainneiden vanhojen sotilastukikohtien vuoksi. Tästä syystä olen kokenut, että paikalliset ovat hyvin tottuneita meidän ulkomaalaisten läsnäoloon ja se taas saattaa näkyä niin myönteisenä kuin kielteisenäkin asiana. Opiskelen tällä hetkellä varsin ahkerasti saksaa, mutta joudun puhumaan edelleen aika paljon englantia. Viime perjantaina kohtasinkin yhden mieleenpainuvimmista kohtaamisista täällä ollessani, kun kukkakaupan iäkäs rouva yritti kertoa minulle hyvin yksityiskohtaisesti tämän leikkohortensian hoidosta. "Vaasiin ei saa vaihtaa vettä, vaan ainoastaan lisätä sitä ja kolmen päivän välein varteen pitää leikata uusi imupinta..." Jossain vaiheessa tipuin kuitenkin kärryiltä, jolloin tämä ihana naisihminen soitti omalle tyttärelleen (joka ei sattunut olemaan juuri sillä hetkellä töissä) ja sai langan päähän tyttärensä kollegan kertomaan minulle ohjeet englanniksi. Ja kaikki tämä vain yhden hortensian vuoksi! Tämä oli ensimmäinen käyntini tässä kukkakaupassa, olen nimittäin käynyt kaupungin kukkakauppoja yksitellen läpi löytääkseni itselleni vakipaikan - eipä tarvitse etsiä enää, näin sydämellisen palvelun jälkeen on ilo palata!
Kaiken lisäksi kotiin palatessani minua oli odottamassa postipaketti rakkaalta ystävältäni ja hänen suloiselta poikavauvaltaan; aivan täydellinen perjantai-iltapäivä!

Kukat ovat siis valmiina maljakossa ja imuri odottelee tuolla kaapissa käyttäjäänsä. Oikein hyvää viikonloppua kaikille, kuullaan taas pian!

10 comments:

  1. Leikkokukkia joskus vähän kaipailen, mutta niistä on pitänyt luopua kissojen tultua. Ne pikku pirulaiset kun nakertelevat kukat/pudottavat maljakon lattialle/juovat maljakosta vedet. Vapuksi sain sentään kieloja, mutta nekin piti laittaa keittiöön, jonne kissoilla ei ole pääsyä. :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teidän kissat ovatkin varsinaisia kiipeilijöitä! :) Vanhempieni kotona asustelee rakas Vili-kissamme ja hän on onneksi jättänyt kukkaset rauhaan - sieltä kun löytyy leikkokukkia viikonlopun tullen vähän joka pöydältä.
      Nuo kielot ovat kyllä kauniita, näin niitä Vapun tullen monessa paikkaa myytävän. Ihan samanlaista traditiota niiden suhteen ei täällä kuitenkaan taida olla, siellä niitä taitaa olla joka paikassa!

      Delete
  2. Hortensiat ovat ihania, odottelen jo, että pihalla ne puhkeaisivat kukkaan. Hetki pitää varmaan vielä odotella, on nimittäin ollut sen verran viileää, että kaikki tulee vähän myöhässä.

    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla on ollut täällä parvekekukat mietintämyssyssä ja noita hortensioita olen ihaillut monessakin paikkaa!

      Ja juu, valitettavan viileää on ollut, kunpa se kesä tästä kunnolla alkaisi! :)

      Delete
  3. Miten ihanaa asiakaspalvelua, jo lukiessakin tuli hyvälle mielelle! :) Iloista viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Poljin kotiin ihan kyyneleet silmissä, ei varmaan ymmärtänyt kukkakaupan rouva kuinka ihanalta hänen eleensä juuri sillä hetkellä tuntui! :)
      Ihanaa maanantaita!

      Delete
  4. Kyllä minäkin palaisin tuollaisen palvelun liikkeeseen, aivan uskomattoman ihana tarina! :) Hyvää viikonloppua, Maija!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tällä viikolla taas sinne uusia kukkasia hankkimaan, ehkäpä pioneja tällä kertaa! :)

      Delete
  5. Itsekin tulin todella hyvälle mielelle lukiessani saamastasi mahtavasta asiakaspalvelusta. Sydämellä ajattelen tuota herttaista rouvaa!

    Itse kiinnitän todella paljon huomiota ja itselleni hyvä asiakaspalvelu merkitseekin todella paljon. Olen mm jättänyt erään suositun ravintolan melkein kokonaan pois listoilta saamani huonon palvelun vuoksi vaikka ruoka siellä todella hyvää onkin. Sitten taas toisaalta ajan mielläni 8km ylimääräistä päästäkseni lemppari konditoriaani, jossa mahtis henkilökunta kun poikkeisin parin kilometrin päässä olevassa kirkonkylän konditoriassa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen niin samaa mieltä! :)

      Minäkin haluan kannattaa hyvän palvelun paikkoja ja mielelläni myös nostan niitä esiin: ystävällisyydellä ja vilpittömyydellä on niin suuri merkitys kaikissa elämän osa-alueissa! <3

      Delete